NUOTTA 2016 –ÖLJYNTORJUNTAHARJOITUS KEMISSÄ  25. -28.8.                                                             Kemin Ajoksen sekä kaupungin edustan merialueella järjestettiin laaja NUOTTA 2016 –öljyntorjuntaharjoitus 25.- 28. elokuuta. Tavoitteena oli harjoitella viranomaisten ja eri järjestöjen yhteistoimintaa onnettomuustilanteessa. Harjoitusta johti Lapin pelastuslaitos.

Harjoituksessa osallistui eri viranomaistahoja sekä vapaaehtoisia. Mukana olivat mm. Lapin ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitokset, Länsi-Suomen Merivartiosto, Poliisi, Kemin Satama Oy; Arctia Oy sekä vapaaehtoistahoina Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Suomen lentopelastusseura, Vapepa, WWF sekä Meripelastajat Kemistä ja Torniosta. Suomen ympäristökeskus osallistui harjoitukseen sekä tarkkailijana että Boris -tilannekuvajärjestelmän kouluttajana. Arvio osallistujamäärästä on n. 150 henkilöä.

Harjoitus alkoi viranomaisharjoituksena yhteistyössä Kemi ja Tornion Meripelastajat –yhdistysten kanssa torstaina 25.8. jolloin harjoiteltiin mm. suojapuomituksia ja puomiankkurointeja Veitsiluodon ja Ajoksen välisellä vesialueella.  Ajoksen satamassa Kemin Sataman henkilöstö harjoitteli vaurioaluksen puomitusta. Kemin paloasemalla harjoiteltiin johtokeskuksen perustamista ja toimintaa.

Perjantain 26.8. teemana Ajoksen edustalla oli öljyn nuottaus, jota tehtiin Lapin ja Oulu-Koillismaan aluksilla, satamajäänsärkijä Ahtolla sekä Länsi-Suomen merivartioston aluksella Kemin Ajoksen läheisellä merialueella.

Perjantai-iltana käynnistyi Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen organisoima vapaaehtoisten perustamiskeskus, jossa järjestettiin tuloinfo sekä annettiin mukana oleville vapaaehtoistoimijoille perustietoa öljyntorjunnasta, öljyntorjunnan ilmatiedustelutoiminasta sekä lauantain harjoituksesta.

Lauantaina WWF:n öljyntorjuntajoukot harjoittelivat teoriakoulutuksen jälkeen öljyn rantakeräystä Kemin Selkäsaaressa sekä Suomen Lentopelastusseuran koneet harjoittelevat ilmatiedustelua.  Lentokoneista ja johtokeskuksesta annettujen tietojen perusteella Meripelastajat sekä viranomaisalukset tekivät tiedustelutoimintaa saaristoon. Kemin paloasemalla jatkettiin johtokeskustoimintaa harjoitellen mm. öljyntorjunnan Boris –tilannekuvajärjestelmän ylläpitoa ja hyödyntämistä.
Kovasta tuulesta huolimatta Rajan Vartiolentolaivueen helikopteri teki alukselta loukkaantuneen vinssausharjoituksen. Lauantain lähes myrskyinen sää teki harjoituksista todentuntuisen ja monille osallistujille elämyksellisen - tosin huono sää haittasi lentoetsintäharjoituksen toteutusta täysipainoisesti.
Lauantai-illan päätteeksi kokoonnuttiin yhteiseen palautetilaisuuteen.

Ensiarvioiden mukaan harjoitus kokonaisuudessaan onnistui tavoitteiden mukaisesti. Harjoitukseen osallistuneet useat eri organisaatiot öljyntorjunnan resursseineen tulivat tutuiksi osallistujille. Eri toimijoiden hyvässä hengessä tehty yhteistyö oli nähtävissä tehokkaana toimintana. Kuten hyvässä harjoituksessa kuuluukin, toi Nuotta 2016 -harjoitus esille myös useita kehittämiskohteita niin toimintaan öljyntorjunnassa kuin kalustoonkin liittyen. Tarkemmat arviot saadaan harjoituksesta annettujen palautteiden jälkeen.

Palopäällikkö Jyri Keränen
Nuotta 2016 -harjoituksen johtaja

Harjoituksesta on nähtävissä valokuvia Lapin pelastuslaitoksen verkkosivuilla:  /ajankohtaista/tapahtumia/nuotta-2016-oljyntorjuntaharjoitus/nuotta-2016-kuvasatoa  

Sosiaalisessa mediassa on löydettävissä päivityksiä asiatunnuksella #Nuotta2016.
Harjoitus mediassa:
SPEK Uutiset 5.9.  Viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteinen taidonnäyte
YLE Kemi 25.8. Perämeren öljyntorjuntavalmius on kehittynyt 
YLE Uutiset Lappi 26.8. (kohta 4min 15sek) WWF:n öljyntirjuntajoukot / Öljyn nuottaus Katso